03.03. Pikku-Q 6 v

Kuusi vuotta sitten Hippu pukersi maailmalle toisen pentueensa, johon syntyi yksi tyttö ja kuusi pojanviikaria. Tuo ainokainen narttu otti heti paikan sydämessäni ja kasvoi veljesten keskellä lellipentuna. Itsestään selvää oli, että se jäi kotiin äippäkoiran kaveriksi.

Qiira on meidän pieni ja herkkä, mutta tarvittaessa täpäkkä pakkaus. Nippanappa 13 kiloa painava Qirppu sisällään suurensuuri sydän, jolla se osaa rrrrrakastaaa yli kaiken – niin halutessaan. Ja mitä se rakastaa? Juoksemista, lelujaan, aksaa, Neppua, juoksemista ja ehkä ihan pikkuisen myös minua… Ainakin haluan uskoa niin silloin, kun se työntää pään kainaloon ja purisee siellä omia juttujaan kertoen, kuinka kamala kivaa sillä on taas ollut tai kuin kamalasti maailma on potkinut sitä päähän ja pieni ja herkkä on kärsinyt vääryyttä.

Kiitos, Qirppuseni, näistä vuosista, taivalletaan niitä ainakin tuplasti lisää. <3

 

28.02. Siinä se helmikuukin hurahti

Ja siinäpä ne tärkeimmät. =o) Eli edelleen täällä ollaan menty aika seesteisissä merkeissä, mutta oottakeehan, kun maaliskuu alkaa. ;o)

Kyllä, olemme pikkuhiljoksiin heräämässä tästä talvihorroksesta ja pian meitä nähdään muuallakin kuin kotona, kylän raitilla tai treenihallilla. Tosin Noidan menoa tulee hidastamaan juoksu, jota siis edelleen odotellaan eli se taisi sittenkin venyttää välin sinne 7½ kk:n seutuville, jei! Ei meillä kyllä kovin kamalasti edes ole kisasuunnitelmia, mutta jos nyt vaikka kerran kuussa päästäisiin jossain starttaamaan. Meidän päälaji tulevana kesänä on sitten paimennus, jonka suhteen tilanne on nyt enemmän kuin loistava. Omia lampaita tänä kesänä ei tule, sillä saimme mahdollisuuden treenata pari kertaa viikossa paikassa, jossa on isot pellot ja vaihtuvat paimennettavat. Tuskin maltan odottaa, että pellot sulaa ja päästään tositoimiin. Ja jo nyt talven aikana päästään joitakin kertoja lampaita katsomaan ja muistuttelemaan hommia. Kerran on jo käyty. ;o) Oi joi! <3

Pätkiksen tokokurssi sen osalta jo loppui, kun viimeiselle kerralle emme pääse minun reissun takia. Kyllä se aika reipas olisi, kun vain saisin aikaiseksi treenata kunnolla eli tuon suhteen pitäisi minun saada sellainen ”paljon puhuttu” inspiraatio. Mutta josko sekin sieltä tulisi, kun aurinko alkaa lämmittää ja kevät etenee. Seuraava kurssi Pätkikselle onkin sitten misseilyn tiimoilta eli pääsemme oikein ohjattuihin näyttelytreeneihin. Kiva, kun on asiansa osaava ihminen katsomassa, että kuinka se pitää esittää ollakseen kaikkein edustavin. Ja eka näyttelykin lähestyy… ;o)

Mutta aktiiviseen toimintaan ”heräämistä” odotellessa kuvaterkkuja ystävyksiltä. ;o)

Ja alla vielä yksi kuva toisesta harrastuksesta, jota tulee tehtyä, kun sattuu kynä käteen ja inspis iskee. =oP

14.02. Noita 3 v

Hyvää Synttäriä pienelle suurelle Noita-akalle! Niin se aika rientää ja pikkuisesta pääsiäisnoidastamme on tullut jo iso likka ja niin rakas. <3

05.02. Mitä meille kuuluu?

Juu, lupasin päivittää blogia ahkerammin, mutta mitään ei ole tapahtunut? No, kun ei meille ole mitään tapahtunut! Hyvin on ollut rauhallista ja tasaista meidän elo ja meno. Päivät vieriin eteenpäin ilman mitään maatamullistavia uutisia tai tapahtumia. Ollaan vähän sellaisessa talvihorroksessa eli ei kisoja, eikä vielä näyttelyitä, kun missi on alaikäinen jne. Ollaan siis ”maattu jalat seinällä” ja ladattu akkuja. ;o)

Ei vaan, ollaan me sentään treenattu. Noita käy kerta viikkoon ohjatuissa treeneissä ja vapaavuorolla ollaan myös koetettu käydä, jos suinkin on keritty tai sitten olen ostanut irtovuoroja. Ja viime sunnuntaina pyörähdettiin myös pitkästä aikaa Oulussa treenaamassa Activen hallilla. Treeneissä Noita kulkee nyt välillä tosi hyvin, mutta esim. mahdollisen parin viikon pakkastauon jälkeen vähempi hyvin eli mopo keulii. Selkeästi sille sopisi paremmin se, että treenejä olisi vähintään se kaksi kertaa viikossa. Toki myös Neppu on käynyt omalla vuorollaan porskuttamassa ja se menee kyllä hienosti. Itse vaan pitää muistaa, että ihan nuori treenikaveri se ei enää ole, joten pitää malttaa lopettaa ajoissa, vaikka muori niin kovasti haluaisi mennä vielä ihan pikkusen lisää. Nyt meillä on ollut treeneissä kausi, jolloin otetaan pitkää rataa ja haetaan kestävyyttä sekä muistamista. Joo, minä olen vanha, enkä muista. Rata alkaa unohtumaan huolestuttavan usein, mutta lohduttaudun sillä, että muistan – yleensä – sinne radan puoliväliin asti eli noin esteelle 20 ja sehän riittää. =oP

Kisoja meillä ei ole tiedossa kuin vasta kuukauden päästä. Silloin olisi tarkoitus käydä kipaisemassa mahdollisesti maaliskuun ainoat kisat. Nyt tosin näyttää siltä, että Noidan juoksu taitaa osua juuri tuohon. :o/ Kovin se jo merkkailee lenkillä. *huoh* Odotin kyllä, että se aloittaisi juoksun vasta helmi-/maaliskuun vaihteessa, mutta taitaa lyhentyä juoksuväli entisestään (viimeksi 7 kk 1vk). Se taas tietää, että syksyn kisasuunnitelmat taitaa mennä uusiksi, jos MJ suunnittelee maalimalle Pikku-Trolleja… Mutta sen näkee sitten. ;o)

Pikku-Pätkiskin on kovasti kasvanut. Tai no, kovasti ja kovasti… Ei se mikään jättiläinen ole, saa nähdä, minkä kokoiseksi kasvaa. Hampaat 0vat jo kaikki vaihtuneet, vaikka ikää on vasta 5½ kk. Sinänsä hyvä, niin pääsee purenta kasvamaan ajoissa kuntoon, kun ei ole maitokulmurit haitolla. Sen verran ollaan sentään sen kanssa touhuttu, että PätPät aloitti eskarin eli on tokon alkeiskurssilla! Hauska veikko se on ja kyllähän sitä pitää pikkasen ”huijata” hommia tekemään eli on kovin erilainen kuin nuo bc:t. Tosin sitten, kun osaan oikeasta narusta nykäistä, niin se on varsin tiitterä tokottelija. =oD

Alla Pätkiksen viralliset posekuvat 5 kk:n iässä, kuvaajana Salme Räsänen. Otettu muuten meidän yhdistyksen eli HiFin järjestämällä valokuvauskurssilla. Ihan kivallehan Pät näyttää ja tykkään itse kovasti sen tän hetkisestä kehityksestä. Normisti kun on tottunut katselemaan bc-nuorisoa, joka tässä iässä on aika… hmm.. ”mielenkiintoisessa” kehitysvaiheessa. ;o)

Maaliskuussa päästään sitten ensimmäisen kerran näyttelyyn. ;o) Rautalammille suunnataan kuun lopussa yhdessä Tiinan ja Selman kanssa.

Että semmosta tänne. Kyllä tässä pikkuhiljaa piristytään ja aletaan kuleksimaan. Jos ei muuta, niin akka kuleksiin maaliskuun alussa Cruftsiin… *jei*

12.-13.01. Pojasta – ja myös tyttärestä – polvi paranee…

Niin se taas vuosi vierähti ja perinteinen Tamminäyttely pidettiin Pallohallilla. Vuorossa oli jo 40. Tamminäyttely, joka nykyään on aina KV-näyttely. Minulle tämä oli joko 20. tai 21. kerta, kun olin takoilemassa näyttelyssä. Vuonna 1995 olin ensimmäisen kerran Pallohallilla ja siitä lähtien joka vuosi. Sitä ennen olin ainakin kerran – hämärästi muistelen olleeni kahdesti – talkoilemassa 80-luvun lopulla, kun näyttely järjestettiin vielä Liikuntahallilla eli nykyisellä Kajaanihallilla. Siellä se olikin tiivis tunnelma eli siihen nähden Pallohallilla on suorastaan ruhtinaallisesti tilaa. ;o)

Tänä vuonna olin kehäsihteerinä molempina päivinä, kun omia koiria ei kehässä sattuneista syistä ollut. Lauantaina pyöritin terrierikehää, jossa arvosteltiin mm. amstaffit, staffit, airikset ja vehnät. Sopuisasti käyttäytyviä koiria eli ei mitään hässäköitä, mukava tuomari ja oikein kiva kaveri kirjoittavana kehiksenä, joten mikäs se oli näin päivää viettäessä. Totesin tosin, että onneksi minun ei tarvinnut kirjoittaa, sillä tuomarina olleelta Kimmo Mustoselta tuli tekstiä melkoisen paljon ja vauhdilla! Aikaisemmin olin aina kirjoittavana, mutta nykyään vähänkään kylmemmällä ilmalla minun kädet ei vaan toimi, joten jätän sen puuhan mieluummin muille, kun ei vaan pysty.

Kehän jälkeen piipahdin sitten kotona huokaisemassa ja hain Noidan eli sen ohjelmassa oli osallistuminen toiseen perinteiseen eli illan agilitykisaan. Yksi startti kaikille luokille, kun ei siellä illan aikana vaan kerke enempää ottamaan, ettei ihan yöhön mene. Kisat aloitti kuitenkin 3-luokat ja olin ilmoittanut sinne myös Nepun, jonka Tiina kiltisti paikalle kiikutti. Rata ei ollut mitenkään hirmuisen kinkkinen, muutama hankalampi kohta, mutta aika reipastahtinen. Neppu pysyi kyllä lähdön kiltisti, mutta näin heti sen lähtiessä ponnistamaan ekalle hypylle, että ei kanna muorilla siivet riman yli ja melkoinen plätsähdyshän se oli riman päälle. :o/ Sille on tullut nyt kumma tapa rynniä tuo eka hyppy, kun on muka niin kiire radalle… No, virhe siis ja kun nolla meni siinä, niin sitten mentiin. Oma ohjaus vapautui ja vedätin ihan surutta menemään. Neppu lähti mukaan ja mentiin kyllä ihan mukava rata loppuun asti ja puhtaasti eli se eka rima jäi sitten ainoaksi virheeksi ja tuloksena 5 vp, pöh! Tiina kävi sitten tulosten tultua katsomassa, että kuin meille kävi ja paljonko olisi hävitty nuoremmille ajassa… Joo, Neppu paineli reippaat kolme sekuntia voittajaa nopeammin eli taas saapi sanoa, että jos tädillä olis munat, niin se olis setä ja Neppu valio. *huoh*

Nepun jälkeen oli sitten Noidan vuoro ja kovin korkealla ei taas tavoitteet olleet, koska kisakaveri oli aika lämpöisen oloinen. Arvasin tuon, sillä jos sukkula on päivän maannut kotona jalat suorana, niin ei siitä kummoista voi odottaa, kun sen päästää irti ja houkuttimena on vielä muutama agilityeste… Niinpä sitten onnistuimme jo heti alkukurvissa tekemään kiellon – oho, se kääntyikin oletettua paremmin – ja sitä korjatessa putosi myös rima. Rataa jatkettiin melkoisella ryminällä kaasun hirttäessä ja jossain vaiheessa tipahti myös toinen rima eli tuloksena yhteensä 15 vp. Kyllä radalle sopi myös onnistuneita kohtia, vaikka välillä meinasi itseäkin taas kyyti hirvittää. :oP Noh, jatkamme taas treenailua ja seuraavan kerran kisaamme varmaankin vasta maaliskuun alussa.

Onneksi kuitenkin päivän aikana tuli mukavempia agilityuutisia sukulaisilta. Nepun Step-tyttö (FI AVA&AVA-H&TVA&MVA BH JK1 HK1 VK1 W. Muffin) ja Emmi olivat olleet aloittamassa agilitykisavuotta Vaasassa ja sieltä tuloksena hienosti tupla 0-voitto! Wow! Jälleen saamme olla kaksikosta ja Hipun lapsenlapsesta ennemmän kuin ylpeitä! Ja jotta ei jää mitään hampaankoloon, niin Emmi oli voittanut myös kolmannen radan toisen koiransa, Saran, kanssa! Hienoa ja onnea onnea!!

Sunnuntaina menin sitten jälleen heti aamusta hallille jatkamaan kehäsihteerihommia. Tällä kerralla – ensimmäisen kerran ’kehishistoriani’ aikana – pääsin sihteeriksi bordercolliekehään, jossa arvosteltiin myös belggarit parin muun rodun lisäksi. Tuomarina oli jälleen uusi tuttavuus eli Tarja Löfman, joka on arvostelut bortsut Suomessa vain pari kertaa aikaisemmin. Tykkäsin kyllä kovasti hänen tyylistään ja arvostelutavastaan ja olin aika pitkälle samaa mieltä tuloksista hänen kanssaan. Ja pitkästä aikaa tuli muuten kunnolla seurattua koko bc-kehä – sattuneista syistä. ;o) Parille nuorelle pojalle olisin toivonut hiukan parempia käytöstapoja ja muutaman koiran kohdalla harmitti, kun niitä ei oikein esitetty eli koirat eivät pääseet ihan oikeuksiinsa. Mutta pääosin ihan kivaa katsottaa oli tämänkin kehän meno, myös myöhemmissä roduissa.

Myös Neppu kävi pyörähtämässä kehässä Tiinan kanssa ja melkoisen täpinöissään muori esiintyi ekaa kertaa veteraaneissa. Pikkasen meinasi sihteerillä mieli herkistyä, kun katselin Hipun tytärtä kehässä… Sekin on jo veteraani eli niin se aika vaan kuluu vinhaa vauhtia. :’o) Toivottavasti tohokki saa tötteröidä terveenä vielä monta vuotta ja saa misseillä mummoluokassa – tosin hiukan hillitymmin siellä voisi käyttäytyä, silleen iälleen sopivasti. ;o) Niin ja tohotuksestaan huolimatta Nepun tuloksena oli siis hienosti ERI1 SA PN4 ROP-vet. Ison kehän jäin vielä päivän päätteeksi Nepun osalta jännäämään ja melkein koko matkan suhari malttoi sinne ravata ennenkuin mopo ’hiukan’ keuli… :oP Eli sellainen Tamminäyttely tänä vuonna ja ensi vuonna on sitten toivottavasti mukana omakin koira eli Pätkiksen vuoro pyörähtää misseilemässä.

Sellaisia pikkuisen hienompia näyttelykuulumisia tuli sitten maailmalta! Australiassa asustelevan Hipun Hipsu-tyttären poika Zac eli Aust Ch Nahrof Web Of Intrigue voitti siellä Best In Show’n! Aika huisin hieno uutinen eli niin se pojasta polvi paranee! Me ollaan täällä kaukana TAAS aika ylpeitä meidän lapsenlapsesta… :oP

07.01. Hipun Hippulat veteraani-ikään

Uskomatonta mutta totta! Siitä on jo 8 vuotta, kun Hippu pukersi maailmaan ensimmäiset pentunsa eli tänään Hipun Hippulat tulivat veteraani-ikään. <3 <3 Ei uskoisi! Paljon Onnea Neppu, Sinna, Jane, Hipsu, Eero ja Ketku! Vilkutukset myös enkelikoira Möhkölle, jolla on nyt turvallista äippäkoiran kaverina.

Joulun aikaan sain mahdollisuuden nähdä Pikku-Janen, joka edelleen menisi täysin pienestä pennusta. :o) Myöskään Neppu ei ole harmaantunut ollenkaan ja on edelleen oma iloinen itsensä ja kesällä näin Sinnaa, joka myöskään ei ole yhtään muuttunut. Toivotaan niille kaikille vielä paaaaaljon terveitä vuosia!

Harmaantuuhan se Neppukin, kun käyttää pakkasen tuomaa kuuraa apuna… ;o) Mutta edelleen tuo ilopilleri jaksaa vaan riemastuttaa! <3

06.01. Pätkis mätsärissä

Loppiasen kunniaksi lähdettiin Pikku-Pätkiksen kanssa mätsäriin, kun kerran sellainen oli tarjolla ja mukaan päästiin. Aikaisemmin tuolla pörriäisellä on näyttelyhihna käynyt kerran kaulassa, joten mietin, että niinköhän tuo koko homma edes onnistuu… :oDD Mutta juu, selkeesti se on luonnonlahjakkuus ja vain lahjattomat treenaa noita missitouhuja!

Vaikka pakkasta oli yli kymmenen astetta, niin paljon oli väkeä paikalle tullut palelemaan. Pentuja oli ilmoittautunut yli 20 ja jouduimme odottelemaan pitkän tovin, kun olimme viimeisessä parissa. Ja mitä tekee Pikku-Pät?? Teputtaa 4½ kk:n huiman iän kokemuksella kehässä kuin vanha tekijä kaunista ravia ja seistä pönöttää nakkipalan edessä kuin olisi sitä koko ikänsä tenhyt! Taitava pieni kookivaava. <3 Loppupelissä PätPät pokkasi punaisten pentujen 2. sijan ja edelle meni vallan lutunen tiibetinmastiffin pentu, jolla taisi säkää olla ½ metriä enempi kuin Pätkiksellä… =oP

Mutta olipas kiva käydä. Nyt vaan odotellaan maaliskuuhun, jotta päästään oikeisiin näyttelyihin pentukehään pyörähtämään. Ja jos oikein lupsakkaasti käy, niin Hipun CPU-sisko tulee tänne meille ja kiertää muutamat missikarkelot Pätkiksen kaverina. ;o)

01.01.2013 Uusi Vuosi

Jälleen vuosi hurahti ohi kuin huomaamatta ja mitä siitä jäi käteen? Päälimmäisenä tuntuu, että valtava suru ja ikävä… :o( Hipun lähtö tuli aivan liian pian ja tuntuu, että sen mukana hautasin kotikoivujen juurelle aika ison palan itseäni. On se vaan jännä, kuinka joku nelijalkainen voi olla tuollainen sielunkumppani ja ystävä, joka ymmärtää kaiken, mitä sille sanoo. Se kaveri, joka turkkia vasten voi itkeä ja nauraa, jakaa kaikki typerimmätkin jutut ja se vain ymmärtää, jotenkin. Koskaan me ei maailmoja valloitettu tai mainetta niitetty, mutta silti, Hipussa vain oli sitä jotain. Pienuudestaan huolimatta, se oli  jotain suurta, ainakin minulle. <3

Hetken kesällä jo näytti, että me selvittiin sittenkin voittajina ja syöpä ei uusiudu. Tosin kuitenkin kävi. Siinä vaiheessa, kun mummu ei enää ollut kivuton, vaikka sai valtaisan annoksen kipulääkettä, tein päätöksen… Minä en voinut vain enää katsoa kuin toinen oli kipeä. Minun mummo, joka on aina ollut iloinen. Viimeisenä päivänään Hippu sai ison annoksen Rimadylia niin, että se jaksoi lähteä meidän kanssa metsälenkille. Yhdessä kiersimme ne tutut polut kaikessa rauhassa, nuuskuteltiin, istutiin kannon nokassa ja katseltiin maisemia. Muisteltiin yhteisiä juttuja – tai siis minä rupattelin, Hippu istui vieressä ja kuunteli – naurettiin ja itkettiin. Ehkä tuon ansiosta minun oli helpompi tehdä se viimeinen palvelus rakkaimmalle ja päästää se vapaaksi kivuista.

Hipun lähdöstä on pian kaksi kuukautta, mutta edelleen ikävä iskee toisinaan kuin puun takaa. Töistä kotiin ajaessa saattaa yht’äkkiä iskeä sellainen ahdistus, että tuntuu kuin happi loppuu ja pakahtuu. Moni nauraa tällaiselle – höh, sehän oli vain koira – mutta onneksi tiedän, että meitä on paljon, jotka tiedämme tämän tunteen… Hippu oli vain koira, mutta minulle se oli SE koira: ystävä, paras kaveri. En usko koskaan saavani enää toista samanlaista. Kaikki ovat olleet rakkaita ja nyt Noita on uinut sydämeeni erityisellä tavalla, mutta yksikään ei korvaa Hippua. Olen iloinen, että kerran elämässäni minulla oli onni omistaa sellainen ystävä. <3

”Vaikka sua rakastaisin enemmän
nauraisin pois kaiken ikävän
jos pidät kiinni kovempaa
voin sulle kaiken omistaa.
Piirtäisin sydämiä eteiseen
löytäisin lompakon hävinneen
sä silti multa katoat
ja joskus maahan vajoat.
Kun kuitenkin aina, elämä on laina.”
-Erin-

Toki vuodessa oli paljon hyvääkin ja myös niitä riemun hetkiä, kuten esimerkiksi tuo pieni hörökorvainen sydämenvaltaaja. Pikku Pötkylä, joka tuli, hurmasi samointein kaikki ja kääräisi pienen töppötassun ympärille. :o) Hipun lähdön jälkeen myös Qiira leikkii sen kanssa ja muutenkin meidän lauma on nyt hyvin seesteinen. Ison pomon lähdettyä kukaan  ei ole toistaiseksi sen paikkaa ottanut ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Tästä jatketaan uutta vuotta kuluttamaan. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä tuo tullessaan. Ehkä jossain vaiheessa raapustan hiukan enemmänkin näistä harrastusrintaman uusista tuulista ja haasteista… ;o) Mutta Hienolla Fiiliksellä lähdemme uuteen vuoteen! Piristykseksi kuva meidän parivaljakosta.

Paikallisessa ”halpakaupassa” oli pehmolelukäärmeet tarjouksessa… =o)

Yritän nyt tehdä parannuksen ja päivitän säännöllisemmin tätä blogia. Viime vuosi on aika tynkä postausten osalta, mutta ehkä jotain lisään sinne joskus – jos jaksan. ;o) Mitään tavoitteita en ala rustaamaan, kun ei me niitä kuitenkaan saada toteutettua. Kirjotellaan sitä mukaan kuin touhutaan ja Keikkakalenterihan se aika paljon sitten kertoo, että mitä me touhutaan. =oP

08.11. Mä annan sut pois…

07.11.2000 – 08.11.2012

C.I.B FI&EE MVA JV-01 BALTV-06 HK2 TK2 BH
Pikkupaimenen Milli Vanilli ”Hippu”

Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu…

”Hippu, mene vain, vapaa!!” <3 <3

Me hävittiin tämä taistelu – sittenkin… Hei hei, maailman paras ystäväni. Vie terveisiä Inkalle ja Topolle.

21.10. Stepille JK1!

Huh tuota tahtia! Jälleen tekstiviesti toi etelän suunnasta komeita tulosuutisia tehokaksikoltamme. Tällä kerralla uusi aluevaltaus ja lajina nyt pk-jälki, josta Emmille ja Stepille (FI TVA&AVA&AVA-H&MVA BH VK1 HK1 W. Muffin) 86/100 tottispisteellä ja 177/200 maastopisteellä – yksi välikeppi jäi eli -20 pistettä – vahva 2-tulos yhteensä 263 pisteellä ja koulutustunnus JK1.

Tuloksen myötä Steppiläisellä on koulutustunnus jo kolmesta eri palveluskoirien koelajista muiden valiotitteleiden lisäksi. Voi voi, ollaan me aika ylpeitä teistä!! Onnea!